tiistai 30. elokuuta 2016

Paras mustikkapiirakka

Nyt seuraa valehtelematta parhaan mustikkapiirakan ohje! Samettisen pehmeä piirakkapohja, itsekeitetty vaniljakiisseli ja koko komeuden kruunaava kauramuru ei jätä ketään kylmäksi.
Ohjeeseen sopii niin tuoreet kuin pakastemustikatkin, tai vaihtelua saa muillakin marjoilla. Resepti toimii myös ilman kuorrutetta.


MUSTIKKATORTTU

POHJA

200 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
4 dl mustikkaa

VANILJAKIISSELI


2 dl maitoa
2 rkl sokeria
1 rkl perunajauhoja
1 keltuainen
1 tl vaniljasokeria

75 g voita
1,5 dl tomusokeria

KAURAMURU

50 g voi
0,5 dl sokeria
2 dl kaurahiutaleita
1/4 tl vaniljasokeria
1/4 tl kardemummaa

Valmista ensin vaniljakiisseli: Sekoita pinnoitetussa kattilassa maito, sokeri, perunajauho ja keltuainen. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli sakenee ja pulpahtaa kerran. Anna hieman jäähtyä ja sekoita vaniljasokeri joukkoon. Laita kiisseli jääkaappiin jäähtymään. 

Valmista pohja: Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kardemumma keskenään. Vaahdota sokeri ja pehmeä voi ilmavaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen samalla voimakkaasti vatkaten. kääntele jauhoseos mukaan. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle (koko suurinpiirtein 35 x 20) . Paista noin 40 minuuttia.

Sulata kauramurua varten voi. Sekoita joukkoon sokeri, vaniljasokeri, kardemumma ja kaurahiutaleet. Anna kuivahtaa.



Kun vaniljakiisseli on jäähtynyt jääkaappikylmäksi (kiisselin voi tehdä jo edellispäivänä), vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää vaniljakiisseli muutamassa erässä sähkövatkaimella vatkaten. 

Levitä vaniljavaahto kunnolla jäähtyneen pohjan päälle. Ripottele kauramuru pinnalle. Nauti!


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kesällä tehtyä

Syksy on jo saapunut, mutta ajattelin jakaa teille muutamat kuvat kesältä. Olin koko kesän töissä kotileipomossa, joten iltaisin ei työpäivän jälkeen hirveästi ajatellut enää leipomista. Työt vaihtui elokuussa kouluun. Pääsin opiskelemaan elintarvikealan perustutkintoa, josta aijon erikoistua ensi vuonna leipuri-kondiittoriksi.

Takaisin kesään. Kakkuprojektit rajoittuivat vain ylioppilaskakkuihin ja tilauskakkuun ekaluokkalaisen syntymäpäiville. Kerran pääsin tekemään oman visioni mukaisen mansikkahyydykekakun, joka ulkonäön puolesta ihan onnistui, mutta makuun en ollut tyytyväinen.
Elokuun puolessa välissä, kun koulutkin jo olivat alkaneet, matkustin kotiin viikonlopuksi ja tein äärettömän herkullista mustikkapullapiirakkaa äitin toivomuksesta. Tavallisen pullataikinan täytteeksi tuli tuoreista mustikoista ja vadelmamarmeladista sekoitettu täyte.

Opiskelukämpässäni ei ole tilaa tai laitteita hiivataikinoiden tai muiden vaikeampien leivosten tekoon, joten testattavien leivonnaisten lista sen kun vain pitenee. Koulussa ollaan oltu elintarviketehtaallaa tekemässä valmisruokia ja leipomossa kerran viikossa.

Mansikkahyydykekakku, jossa suklaapohjat. Suklaapohjaresepti oli netissä moneen kertaan kehuttu, mutta minusta siinä olisi saanut olla vielä enemmän makua. 

Marsipaanikakku synttäreille. Välissä tuoreita mansikoita ja sitruunamoussea.

Mustikkapullapiirakka, jota voisi kehua maasta taivaisiin :)

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Ylioppilaskakut


Sain painaa lauantaina oman valkolakkini päähän ja juhlia kauniissa säässä. 
Valmistin ja suunnittelin itse kakkuni, joita tein kaksin kappalein. Vaalean kakkupohjan välissä oli raparperihilloa ja kermavaahtoa. Marsipaani piti laittaa jo edellisenä iltana, joten eristeenä kakun ja massan välissä oli sokerikreemi. Päällä on sokerimassakukkia ja sitruunamlissan lehtiä. Uusi tuttavuus oli sokeripitsi, joka koristi kakkujen reunoja. Sen tekemisessä sai kyllä kiristellä hampaita, kun ensin piti pitää muottia uunissa reilusti yliaikaa. Sitten pitsejä piti leikata pienemmiksi ja vielä lämmittää uudestaan liimatessa niitä kakkuun...Mutta oli kaiken vaivannäön arvoista!



maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kuvapläjäys

Omasta mielestäni leivontablogeissa parasta on juuri valokuvat, sillä niistä saa ideaa ja inspiraatiota. Niimpä ajattelin koota teille katseltavaksi muutamat leivonnaiset, jotka eivät reseptin kera syystä tai toisesta ole blogiin päätynynt. 

Kanelitähdet



Kylmäkohotetut raparperitäytteiset pullat, jotka ovat aivan erityistä herkkua!




Marianne-minimuffinit vaniljavaahdolla.



Ravintolapäiväänkin olen leiponut. Tällaisia täytekakkuja tein kaksin kappalein viime toukokuussa. Marsipaanin alla oli omenahilloa ja kinuskimousse. 

Pätkiskakku Hellapoliisin ohjeella. 


sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kinuskikakku

Tässä muutamat kuvat synttärikakusta, joka on taas sarjaa -perinteistäkin perinteisempää. Sisältä siis löytyi mansikkahilloa ja kermavaahtoa ja päälle keittelin kinuskin. Kermavaahtopursotuksiin testailin jotain uutta: päälle erisuuntiin meneviä kiehkuroita ja reunoille kahdeksikkopursotusta. Pitkästä aikaa rupesin taas taiteilemaan sokerimassaruusuja.



tiistai 17. helmikuuta 2015

Penkkariasu

Viime viikon torstaina oli meidän kolmosvuoden lukiolaisten vika päivä koululla (lukuunottamatta niitä muutamia ylioppilaskirjoituksia..). Meidän lukiossa ei ole mun aikana koskaan ollut mitään teemaa, joten ei mekään sellaista valittu.

Omaksi asuksi mietin eri vaihtoehtoja, mutta pisimmän korren veti jokin historiallinen asu. En tiedä mistä idea kimposi, mutta selasin ahkerasti Pinterestiä ja asia varmistui. Jos olisi ollut lämpimämpi sää, olisin varmaankin ommellut jonkin barokkityylisen, juhlavamman ja vielä runsaamman asun ja hankkinut ison peruukin, mutta koska oli lunta maassa, piti ajatella että rekan lavalla tarkenee. Niimpä tyyliä kopioin 1800-luvun loppupuolelta.


Koko asun hinnaksi tuli kolme euroa, sillä pukuun piti ostaa vain vetoketju ja napit. Kankaaksi käytin kaksi lakanaa. Takki ja hame ovat kaksi eri osaa, ja hameen alla on vanhojentansseihin ostettu vannehame. Teknisesti asu on ommeltu sääntöjä kiertäen, mutta päivän sentään kesti! Napit takissa esimerkiksi ovat vain koristeet, niiden alla on tarrat, joten säästyin napinläpien ompelulta. Takin kaava on Ottobresta (2/2014) ja se osoittautui niin kivaksi kaavaksi että sitä voisin kokeilla ihan arkivaatteeseen! 



Alaosaan ei ollut mitään kaavaa, vaan käytin koko lakanan leveyden ja kursin kasaan vetoketjulla. Näin sain taakse hieman pöyhkeyttä, joka kuului ajan tyyliin. Siitä tuli kyllä pienoinen ongelma asua pidettäesssä päällä, sillä takaa laskokset painoivat hametta alaspäin, joten nepparivarmistuksesta huolimatta reunaa sai kyniä ylöspäin...

lauantai 31. tammikuuta 2015

Kermakakkuja

Kaiken koulukiireen ja -stressin väliin sain mieluista puuhaa ja muuta ajateltavaa, kun ystäväni tilasi syntymäpäiväkakkuja.

Kakuissa on vaaleat viiden munan pohjat ja täytteenä mansikkahillo ja mansikkamousse. Päällä kermavaahtopursotukset ja koristeet, joista ei taaskaan tullut yhtään sellaisia kuin päässäni olevat ideat olivat...

Kuvat eivät ottaneet onnistuakseen ollenkaan... Pimeässä keltaisten lamppujen alla ja pöytä täynnä tavaraa.... 

MANSIKKAMOUSSE
yhteen kakkuun

3 dl kuohukermaa
1/2 prk maustamaton tuorejuusto
2dl mansikkajogurtti
1,5 dl mansikkasosetta
3 liivatelehteä
3 rkl mehua
sokeria
vaniljasokeria

Laita liivatteet kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto, jogurtti, mansikkasose ja sokerit yhteen. Kiehauta mehu ja lisää liivatteet siihen. Kaada ohuena nauhana ja koko ajan sekoittaen tuorejuusto-seokseen. Vaahdota kerma. Yhdistä tuorejuustoseos ja kermavaahto varovasti nuolijalla sekoittaen. 

Sokeria voi korvata moussessa myös mansikkahillolla.  


maanantai 5. tammikuuta 2015

Suolainen bostonkakku

Joulumyyjäisiin leivoin myös suolaista, tällä kertaa suolaisia bostonkakkuja. Näitä ei ainakaan muiden pöydällä ollut, ja taisikin olla monelle aika uusi juttu. Kaikki meni! 
Tämä on kuin valmiiksi täytetty sämpylä, ihanan mehevä ja maukas :) Kannattaa kokeilla!


Ohje on Ulla Svenskin Suloiset suolaiset -kirjasta. Resptiä en kirjoita tähän, sillä se löytyy helposti Tämän linkin takaa. 


torstai 1. tammikuuta 2015

Oma synttärikakku

Koska oma syntymäpäiväni on niin lähellä joulua, on useinkin käynyt niin, ettei synttärikakku ole ollut kummoinenkaan. Tänä vuonnakaan en kyseisenä päivänä ehtinyt kakkua väsäämään, mutta olipa edes myöhemmin!

Kakku koostui vaaleasta kakkupohjasta, vadelmahillosta ja mustikkatäytteestä, kermavaahtokuorrutteesta ja marjakiilteestä. Täytteeseen lisäsin lennosta valkosuklaatakin, kun ei ollutkaan kaapissa liivatelehtiä montaa. Ajattelin, että suklaa auttaisi  jämäköittämään täytettä. Kai se siihenkin auttoi, mutta soveltui makuun erityisen hyvin!



MUSTIKKA-VALKOSUKLAATÄYTE
(yhteen kakun väliin)

n. 2 dl pakastemustikoita
n. 1 dl vadelma-mustikkajogurttia
2 dl vispikermaa
n. 70 g valkosuklaata
1 liivatelehti + 1 rkl mustikoiden mehua
sokeria

Laita liivatelehti pehmenemään kylmään veteen. Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa. Mittaa mustikat jogurtin joukkoon. Pyri jättämään mustikoista pakastimessa irronnut mehu pussissa. Mustikoita voi halutessaan kevyesti musertaa. Yhdistä jogurtti ja valkosuklaa. Ole nopea, ettei suklaa paakkuunnu! Kiehauta ruokalusikallinen mustikkamehua ja liota liivatelehti siihen. Kaada jogurtin joukkoon ja sekoita hyvin. Vaahdota kerma. Kääntele kermavaahto varovasti valkosuklaa-jogurttiseokseen. Maista, ja lisää sokeria, jos siltä tuntuu. Kaada täyte kakkupohjan päälle. Anna hyytyä tunteja jääkaapissa. 


tiistai 30. joulukuuta 2014

Liehuhelma

Väliin jotain käsitöitäkin! Viime aikoina ompeluinto on ollut ihan nollilla ja ompelukoneet ovat saaneet lomailla. Yhden nopean työn sentään olen saanut tehtyä. Mekko kellotetulla helmalla ja pitkillä hihoilla valmistui itsenäisyyspäivän viikonloppuna.

Kangas löytyi paikallisesta kangaskaupasta, ja pakka riitti juuri ja juuri. Neulos on aika liukasta, joten sopii kellohelmaan hyvin. Ilman kuvioita kangas olisikin tainnut jäädä kauppaan.

Kaava helmaan on sama kuin vanhojentanssimekossa, eli jostain Suuren Käsityölehden numerosta. Yläosan kaava taisi olla Ottobresta. Selkään laitoin myös muotolaskokset, sillä muuten vyötärölle olisi jäänyt liikaa väljyyttä.  Vyötäröllä  olen pitänyt erilaisia nauhoja tuomaan väriä ja ryhtiä.




lauantai 20. joulukuuta 2014

Täytekeksit

Näitä kaksipuoleisia marmeladipikkuleipiä leivoin joulumyyjäisiin. Tavallinen keksitaikina on säväytetty jouluun ripauksella kanelia ;)


TÄYTEKEKSIT

taikina
250g voi
2 dl sokeria
1 kananmuna
2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
5 1/2 dl vehnäjauhoja

täyte
marmeldia, esim. mansikka

Vatkaa pehmeä voi (tai margariini) ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna vatkaten joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vaahtoon. Anna seistä jääkaapissa hetken. Kauli taikina levyksi jauhotetulla alustalla ja ota muotilla kuvioita. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Anna keksien jäähtyä. Levitä puoleen pikkuleivistä marmeladia, ja paina toinen keksi kevyesti päälle. 





perjantai 5. joulukuuta 2014

Maustekakku

Maustekakut ynnä muut kahvikakut ovat olennainen osa joulua. Oma lempparini taitaa olla taatelikakku, mutta tämä maustekakkukin on tosi hyvää! 



MAUSTEKAKKU

200 g voi
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl kardemummaa
1 tl neilikkaa
1 tl pomeranssinkuorta
1 dl rusinoita

Vaahdota sokeri ja voi. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan.Sekoita viimeiseksi mukaan rusinat. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia. 

lähde: Anni Helena, Ihanat Anni Helena klassikot, Melia Oy 1995 

lauantai 22. marraskuuta 2014

Omena-toffeekeksit

Kun omena on niin kirpeä että leukaperiä pakottaa, on se täydellinen aihe leipoa keksejä!
Idean näihin kekseihin olen löytänyt jostain internetin uumenista kauan sitten, mutta ohje on muokattu omaksi. Reseptissä tarvittavat toffeepalat löysin K-kaupan leivontaosastolta, Dr. Oetkerin uutuustuote oli ihan ok tähän. Jos kaapista löytyy Omar-karkkeja, luulen että nekin toimisivat mainiosti.

Keksit ovat kuin leivoksia: raikkaita, mausteisia, pehmeitä ja samaan aikaan pureskeltavia. Purutuntumaa tuo toffeepalat ja omenakuutiot, mutta muuten keksit jäävät pehmeäksi. Joten jos mielestäsi keksien tulee olla rapeita, nämä eivät ole sinun juttusi!


OMENA-TOFFEEKEKSIT

100 g voita
1,2 dl fariinisokeria
0,5 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
3,5 dl jauhoja
1/4 tl suolaa
1/2 tl kanelia
1/4 tl muskottipähkinää
n. 1 dl toffeekuutioita
puolikas omena

Kuori omena. Kuutioi pieneksi hakkelukseksi. Vaahdota sokerit ja voi. Vatkaa muna mukaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Muotoile taikinasta pieniä palloja. Litistä niitä hieman pellillä, joka on vuorattu leivinpaperilla. Paista uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia. 

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isänpäiväkakku

Isänpäiväksi kotiin toivottiin perinteistä kermakakkua, kaikki modernius oli kielletyllä listalla. Kokeilin keinua kuitenkin modernin reunalla ja laittaa väliin mansikkahillon sijasta mansikkamoussea. Läpi meni ;)




Kakku rakentui vaaleasta sokerikakkupohjasta, murskatusta banaanista ja mansikkamoussesta, joka piti sisällään kuohukermaa, turkkilaista jogurttia, mansikkasosetta, sokereita ja liivatetta. Päälle piti tulla suklaaganache, mutta koska meidän jääkaappi on toisinaan turhankin tehokas, oli kuohukerman jämät menneet jäähän. Siksi jouduin vaihtamaan koristeluideani, eikä tästä nyt ihan niin kivaa tullut... Mutta hyvä kuitenkin :)

perjantai 31. lokakuuta 2014

Suklaakakku kik-herneistä

Joskus tulee vastaan asioita, joita ei uskoisi todeksi. Sellainen juttu oli esimerkiksi tämä suklaakakku. Nimittäin suklaan lisäksi siinä on jauhojen tilalla kik-herneitä. Itse en ehkä olisi heti ollut niin hullu ja kokeillut kakkua, mutta tätini oli sattumalta tehnyt tätä, ja sehän oli hyvää! Niimpä kokeilut rantautuivat meidänkin keittiöön. Kakku on gluteenittomuuden ja maukkauden lisäksi myös helppo valmistaa. Tarvitaan vain tehosekoitin, joka hoitaa homman!

Kyseinen kakku on Kotilieden leivontalehdestä viime vuodelta, jossa se on arvioitu parhaimmaksi gluteenittomien herkkujen taistossa, johon lukijat olivat lähettäneet reseptejään. Itse tein annoksen puolikkaana, ja sekin oli aika riittoisaa. Laitan tähän kuitenki ohjeen kokonaisena, sellaisena kuin se lehdessä on.


Suklaakakku kik-herneistä

250 g tummaa suklaata
500 g (tölkitettyjä) kik-herneitä
4 kananmunaa
150 g sokeria
2 tl leivinjauhetta

Vuoraa 20 cm halkaisijan kakkuvuoka leivinpaperilla. 
Pilko suklaa ja sulata se varovasti mikrossa.
Sekoita kik-herneet ja kananmunat tehosekoittimessa tasaiseksi seokseksi. Lisää sokeri ja leivinjauhe. Sekoita kunnolla. Kaada joukkoon lopuksi sula suklaa ja varmista että kaikki ainekset ovat kunnolla sekoittuneet. 
Kaada massa vuokaan ja paista noin 40 minuuttia 175 asteessa. 

                                                        lähde: Kotiliesi leivonta 23B/ 5.11.2013


maanantai 13. lokakuuta 2014

Omena-toscapulla

Eilen ajattelin, että syödään tämä viikonloppu vain pakastimen antimien herkkuja. Sitten sisko pyysikin leipomaan kuppikakkuja. Tuumasta toimeen ja vaikean reseptin valinnan jälkeen sekottelin taikinan. Taikina vuokiin ja uuniin. Muffinit kohosi ihan kivasti ja kehittelin kuorrutteen reseptiä mielessäni. Sitten joku loksahti aivokopassani. Taikinasta unohtui sokeri! Aika avuttomia olisi muffinit ollut, jos niissä ei olisi ollut mariannecrushia, mutta kyllä ne kuitenkin joutuivat kompostiin.... Että jäi sitten ne pakastimen antimet sitte ainoiksi herkuiksi...

Koska tämän viikonlopun leipomukset eivät oikein ottaneet onnistuakseen, esittelen tässä viime viikonlopun pullatuotoksia. Lauantain korvapuustien takinasta kokeilin myös tällaisia omenalla ja toscalla päällystettyjä pullia. Vaikka pulla on aina parhaimmillaan vastaleivottuna, tämä on sitä vielä enemmän. Tosca menettää makuaan, jos sitä säilyttää kauhean kauan. 


OMENA-TOSCAPULLA

pullataikina

omenat
3 omenaa
2 rkl voita
2 rkl sokeria
0,5 tl kanelia

toscakuorrute
50 g voita¨
0,5 dl sokeria
1,5 rkl maitoa
0,5 rkl vehnäjauhoja
50 g mantelilastuja

Valmistele omenat ohuehkoiksi lohkoiksi. Pehmitä niitä voissa, sokerissa ja kanelissa pannulla niin että omenan pinta pehmenee. 
Keitä kaikkia toscan aineksia kattilassa, kunnes seos rupeaa sakenemaan. 
Vaivaa taikinasta isoja pullia. Kohota. Paina syvennys pullan keskelle lasin pohjalla. Voitele reunat kananmunalla. asettele yhden pullan keskelle omenalohkoja, joiden päälle lusikoi toscakuorrutetta. Paista 225 asteessa kunnes tosca on kullanruskeaa ja pullat kypsiä. 

                      lähde: Kodin Kuvalehti 3.10.2013

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Omenapie

Tässä resepti ei-niin-suomalaiseen omenapiirakkaan, jonka taikina on ennenkuulumattoman rapea! 
Piirakan juju on siis rapeassa pohjassa, täytteessä, jossa on omenoita ja rusinoita, sekä kaiken herkullisuuden allensa piilottava kansi.


OMENAPIE

taikina
150 g margariinia
3 dl jauhoja
2 rkl sokeria
2 rkl vettä

täyte
3-5 omenaa
1/2 dl sokeria
1 tl kanelia
1/2 dl rusinoita

pinnalle
kananmunaa
raesokeria

Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään käsin (älä sulata margariinia!). Jaa taikina kahteen osaan. Voitele piirakkavuoka (pieni) ja painele toinen taikinanpuoli pohjalle ja reunoille. 
Kuori omenat. Poista siemenkodat ja pilko omenat kuutioiksi. Sekoita omenat, sokeri, kaneli ja rusinat keskenään. Kaada täyte pohjan päälle. 
Kauli toinen taikinapallo leivinpaperin päällä piirasvuoan halkaisijan kokoiseksi. Kumoa leivinpaperin avulla täytteen päälle. Nipistä reunat kiinni haarukan avulla. Voitele pinta kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. 
Parhaimmalta maistuu vaniljakastikkeen kera!

lähde: Sirpa Talka - Makeaa ja suolaista puutarhasta, WSOY 2010

lauantai 13. syyskuuta 2014

Suklaatäytekakku

Jes, kerrankin sai leipoa täytekakkua, vaikka ei ollut kenenkään synttärit, äitienpäivä tai mikään muukaan juhla! Kaverit tuli kylään ja he pyysivät täytekakkua, ja mähän olin enemmän kuin innoissani tällaisesta pyynnöstä :)

Poikkesin tällä kertaa kakun teon kolmen päivän säännöstä (ekana päivänä kakkupohja, seuraavana täyttö, kolmantena koristelu) ja täytin ja koristelin kakun samana päivänä, jotta mousse ei menisi jääkaapissa huonoksi. Mutta ei sille tapahtunut yhtään mitään, vaikka puolikas kakku yön yli jääkaapissa olikin :) Eli huoletta voi kuorruttaa jo edellisenä päivänä. Suklaarouhe on Fazerin valmista taloussuklaarouhetta, jota löytyy kauppojen leivontahyllyltä. Sen sain kakun pintaan käyttäen käsiä ja apuvälineenä juustohöylän sopivan kaltevaa tasoa. Kuvat otin heti kädet suklaasta pestyäni, jolloin suklaan harmaus oli huomattavaa. Se katosi yön jälkeen jääkaapissa ollessaan. 




SUKLAATÄYTEKAKKU

pohja
3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/4 dl perunajauhoja
1/4 dl kaakaojauhetta
0,5 tl leivinjauhetta

kostutus
Jaffaa

väliin
aprikoosimarmeladi

suklaamousse
n. 175 g taloussuklaa
1 prk maustamaton tuorejuusto
4 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
1/2- 3/4 dl sokeria

koristelu
2 pss taloussuklaarouhe
1 dl vispikermaa
suklaapapuja


Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää nuolijalla sekoittaen vaahtoon varovasti. Kaada taikina irtopohjavuokaan (halkaisija 20 cm), jonka pohjalla on leivinpaperi. Paista 180 asteessa 20-30 min. Irrota vuoasta ja anna jäähtyä jääkaapissa seuraavaan päivään.  
Sulata taloussuklaa mikrossa pienellä teholla. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja lisää siihen sokerit. Kaada suklaa tuorejuuston joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Yhdistä kermavaahto ja tuorejuustoseos. 
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta alin pohja ja sivele päälle aprikoosimarmeladia. Levitä hieman alle 1/3 suklaamoussesta marmeladin päälle. Aseta toinen pohjalevy ja toista edellinen. Kostuta myös päällimmäinen kerros kevyesti. Levitä loppu mousse kakun ympärille. Koristele suklaarouheella. Vaahdota kerma ja mausta sokerilla. Pursota kakun päälle ruusukkeita ja laita joka toiseen suklaapapu. 

                                   kakkupohjan lähde: Mestari Aleniuksen kakkuklassikot -kirja
                                                           

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Omenapuustit

Eilen kokeilukeittiössä syntyi niin mahtavan hyviä pullia, että oli pakko tulla heti jakamaan ne teidän kanssa. Idean kirjoitin ylös jo kesällä, mutta koska näihin korvapuustin kaltaisiin pulliin käytetään omenoita, siirtyi leipomisajankohta vasta syksyyn. Vielä kun ystäväni lahjoitti tähän tarkoitukseen sopivia omenoita, oli suorastaan pakko ryhtyä teikinaterapiaan ylioppilaskirjoitusten luku-urakan  välissä.



OMENAPUUSTIT

taikina
2,5 dl maitoa
25 g hiivaa
1 kananmuna
1 tl suolaa
1dl sokeria
1,5 tl kardemummaa
n. 8 dl vehnäjauhoja
n. 75 g voita

väliin
4 omenaa (pehmeä syyslajike)
n. 75 g voita
1 tl kanelia
0,5 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria

Kuumenna maito kädenlämpöiseksi. Liuota puolet hiivapaketin sisällöstä maitoon. Riko kananmunan rakenne haarukalla lasissa ja kaada taikinan joukkoon puolet. Säästä loppu voiteluun ( voit myös laittaa koko munan taikinaan ja ottaa uuden voiteluun). Lisää suola, sokeri ja kardemumma sekä muutama desi jauhoja. Sekoita voimakkaasti. Lisää jauhoja vähitellen ja kunnes tuntuu, että taikina hieman jo irtoaa reunoista, lisää pehmeä (ei juokseva!) voi. Sekoita se mukaan. Tässä vaiheessa taikinan pitäisi olla jo aika valmista, eli jauhoja tarvitaan vain hieman poistamaan liian rasvaisen olomuodon. Kaikkia jauhoja ei tarvitse käyttää, jos taikina tuntuu jo tarpeeksi hyvältä. Anna taikinan kohota leivinliinalla peitettynä vähintään puoli tuntia. 
Kuori omenat ja pilko pieniksi paloiksi. Sekoita sokerit ja kaneli keskenään. 
Vaivaa jauhotetulla työtasolla taikinasta ilmat pois ja kaulitse suorakaiteeksi. Levitä pehmeää voita samanlainen kerros kuin voileivällekkin ja ripottele päälle sokeriseos ja omenanpalat. Kääri levy rullalle pitkältä sivulta ja leikkaa rulla ohuisiin viipaleisiin. Aseta rullat paperisiin muffinivuokiin ja anna kohota leivinliinan alla hetken aikaa. 
Voitele kanamunalla. Ripottele päälle raesokeria ja paista uunissa 225 asteessa kunnes pullat ovat saaneet kauniisti väriä. 

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Ananaskeikauskakku

Tässä leivonnainen, jonka tein jo kesällä, kun avattiin suuri ananasrengas-säilykepurkki. Johonkin leivonnaiseenkin niitä ananaksia oli käytettävä :D


ANANASKEIKAUSKAKKU

vuoan pohjalle
1-2 tlk ananasrenkaita (227 g x2)
1 dl fariinisokeria
50 g sulatettua voita
pähkinärouhetta

taikina
125 g margariinia
1 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl ananaspurkin mehua

Pingota irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin leivinpaperi. Kaada sulatettu voi pohjalle ja ripottele fariinisokeri päälle. Asettele pohjan päälle mahdollisimman monta ananasrengasta. Ripottele ananasten sisärenkaisiin pähkinärouhetta.

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Lisää mukaan keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita nopeasti mukaan ananasmehu. (Jos ehdit kaatamaan mehun pois, käytä maitoa ). 

Kaada taikina vuokaan. Aseta vuoka uunipellin päälle, jotta vältyt uunin siivoamiselta, sillä reunoilta voi tippua nestettä uunin pohjalle. Paista kakkua 175 asteessa 30-45 minuuttia.
Anna kakun hieman jäähtyä ja varmista ettei taikina ole tarttunut vuoan reunoihin. Kumoa kakku tarjoiluastialle. 

                                        lähde: Pirkka