tiistai 28. tammikuuta 2014

mereneläväpiirakka

Viikonloppujen iltapalaksi on mukava joskus tehdä jotain muutakin kuin sitä ainaista pitsaa...
Viime viikonloppuna herkuttelimme mereneläväpiirakalla, johon ohje löytyi sattumalta ruokaPirkka-lehdestä. Ohjeessa kehotettiin käyttämään säilöttyjä simpukoita, mutta itse jätin ne pois ja laitoin tilalle lohta.   


Mereneläväpiirakka

pohja

75 g voita
2 1/2 dl jauhoja
1 dl emmental-juustoraastetta
1/2 tl suolaa
2 rkl vettä

täyte

1 pkt katkarapuja
pala lämminsavulohta / 1 tlk simpukoita
1 rkl kuivattua tilliä
1 rkl sitruunamehua
kirsikkatomaatteja
3 kananmunaa
1 prk ruokakermaa
1/2 tl mustapippuria
2 dl emmental-juustoraastetta

Nypi pohjan aineet sekaisin tasaiseksi taikinaksi. Painele piirasvuoan pohjalle ja esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 10 min. 
Ripottele pohjan päälle katkaravut ja lohi/simpukat. Halkaise kirsikkatomaatit ja asettele pohjalle. Sekoita loput aineet keskenään ja kaada pohjan päälle. Paista vielä 20-25 min.

                                lähde: ruokaPirkka tammikuu2014

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Viktorian riisi

Niin on taas vuosiluku vaihtunut, alkaa uuden luvun opettelu :)

Jouluna mietin, teenkö jälkiruoaksi täytekakkua, vai riisijälkiruokaa. Silloin voitti kakku. Kakusta ei tullut mitään niin erityistä, että jakaisin sen täällä: joulumaustein maustetun kakkupohjan välissä oli omenahilloketta ja kermavaahtoa. Koristeluun käytin vain vihreitä kuulia. Nyt oli siis aika riisijälkiruoalle.

Idea jälkkäriin tuli eräästä reseptikirjasta, ja kun samaan aikaan vielä Strömsössä kokki valmisti jonkin tapaista riisijälkiruokaa, oli tämä Viktorian riisi seuraavana kokeilulistalla. Resepti on sovellettu Valiolta ja omasta päästä.

Tässä jälkkärissä maku on aika mieto, mutta jos haluaa, lisätä voi mausteita. Mielestäni maku on hieman samanlainen kuin Riisifrutissa. Tämä on pehmeää, mutta riisin ansiosta pureskeltavaa. Hyvää!



Viktorian riisi

1 dl omenamehua
1 dl puuroriisiä
3 dl omenamehua
2 dl maitoa
2 dl vispi-/kuohukermaa
maun mukaan sokeria (ei välttämätöntä)
reilu desi valmista vaniljakastiketta
hedelmiä

Keitä riisipuuro: Kiehauta desi omenamehua kattilassa. Lisää riisit ja keitä, kunnes neste on imeytynyt riisiin. Lisää omenamehu ja maito ja anna puuron hautua miedolla lämmöllä noin 40 min välillä sekoittaen. Anna puuron jäähtyä.
Vispaa kerma vaahdoksi. Lisää vaniljakastike, sokeri ja puuro. Sekoita hedelmät mukaan tai asettele ne kulhon pohjalle/ pinnalle.