maanantai 22. huhtikuuta 2013

Yllätyssynttärikakku

Sain mieluisan tehtävän hoidettavakseni, kun minulta pyydettiin täytekakkua syntymäpäiville. Kakusta tuli ulkonäöltään hieman samanlainen kuin  kinuskikakusta, sillä ajattelin tyylin sopivan syntymäpäiväsankarille.


Kakusta toivottiin suklaista, joten paistoin kaakaoisen kakkupohjan. Kakun väliin tuli pakastevadelmia+ vadelmahilloa ja suklaamoussea (leivonta- ja maitosuklaata, maitorahkaa, kermavaahtoa ja sokereita). Päällä on suklaakuorrute Kinuskissan ohjeen mukaan. Pursotuksissa käytin korinpohja-, lehti- ja tähtityllaa. 

Kuulemma oli hyvää ollut ;) 

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kinuskikakku

Äitini vietti eilen syntymäpäiviään, ja sen johdosta tein täytekakun.
Vaalean kakkupohjan välissä on mustikkamoussea (mustikkaa, purkki vispikermaa, puoli purkkia maitorahkaa, liivatetta mustikoiden määrän perusteella ja sokeria & vaniljasokeria) sekä vadelmaa: toisessa välissä pakastevadelmia ja toisessa sipaisu vadelmahilloa. Päälle keitin kinuskin Valion ohjeella: 1,5 dl kuohukermaa ja 1,5 dl fariinisokeria keitetään n. 7 min. 

Koukerot ovat valkosuklaata ja koristeet marsipaania. Ruusuun tosin sekoitin massan tönköstä marsipaanista ja tarttuvasta sokerimassasta, jolloin tuloksesta tuli ihan ok.  Koska kakusta tuli aika korkea, sain vihdoin tehdä korinpunos-pursotukset. 

lauantai 6. huhtikuuta 2013

perjantai 5. huhtikuuta 2013

pussukka

Pussukka, laukku, muotikielellä clutch. Semmoinen valmistui ompelukoneen ääressä viimeiseksi. Sain idean ja hyvät ohjeet rusetilliseen laukkuun englanninkielisestä blogista. Kuvalliset ohjeet ovat hyvät ja helpot, joten ei muuta kuin kaikki ompelemaan!
Käytin itse fuksianpunaista tukevahkoa kangasta päälliseen ja sisäpuolen vuoriin tummanliilaa, ohutta puuvillaa. 

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kinkkupiirakka

Perjantaina leivoin suolaista herkkupiirakkaa. Makeiden lepomusten lisäksi olen yrittänyt kasvattaa kokemusta suolaisten lepomisesta. Tätä kinkkupiirakkaa olen leiponut lähes siitä asti, kun leipomisinnostukseni alkoi. Alkuperäisesti ohje on netin uumenista, mutta olen sitä parannellut itselleni sopivaksi vuosien varrella.
KINKKUPIIRAKKA

100 g  voita
1 dl     perunamuussia/ keitettyjä perunoita
3 dl     jauhoja
1 tl      leivinjauhetta
0,5 tl   suolaa
1 rkl    vettä

Sekoita aineet tasaiseksi ja painele vuokaan. Levitä pohjan päälle hieman ketsuppia.

200 g  kinkkua
sipulia mielen mukaan
2         porkkanaa /muita vihanneksia
2         munaa
2 dl     kermaa
1 rkl    jauhoja
100 g  juustoraastetta
0, 5 tl  suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta
pitsamaustetta

Kuullota sipuli ja raastetut porkkanat pannulla. Ripottele pohjan päälle kinkkusuikaleiden kanssa. Sekoita muut aineet keskenään ja kaada täytteen päälle. Paista 200  asteessa n. 30 minuuttia.




lauantai 30. maaliskuuta 2013

Persikkaleivokset

Kokonaisen piirakan sijaan tein eilen pieniä persikkaleivoksia vieraiden kanssa herkuteltaviksi. Olin edellisenä viikonloppuna leiponut bebejä, ja niistä jäi pohjia yli pakastettavaksi. Murokuppien tekemisessä on työnsä, mutta ne ovat niin monikäyttöisiä ja helppoja, että niitä kannattaisi olla pakastimessa aina tarpeeen varalle.
Pohjat on tehty Kinuskissan bebe-leivosten ohjeella. Moussessa on pari desiä vatkattua kermaa ja puoli purkkia vaniljarahkaa. Päällä valutettuja persikkakuutioita ja hyytelösokerikiille. 


Nämä olivat niin ihastuttavia tuliaisia, että laitan näistäkin kuvan. Näitä suklaaörkkejä saa hankittua kuulemma Lidlistä.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Pizzakakku

Iskän nimipäiviä vietettiin täytekakun kanssa. Idean ulkoasuun olen saanut Ulla Svenskin Unelmakakut -kirjasta.
Pohjana on kolmen munan vaalea kakkupohja, jonka välissä iskän lempitäytteet eli banaania ja mansikkahilloa, sekä kermavaahtoa. Kuorrutuksena= pizzan pohjana vaaleaa marsipaania, jota värjäsin hieman ruskealla elintarvikevärillä. Ketsuppina on mansikkahilloa ja "täytteinä" irtokarkkeja. Kaiken kruunaa vielä juustoraaste, eli valkosuklaarouhe.