perjantai 4. heinäkuuta 2014

Valkosuklaa-mansikkajuustokakku

Siskoni nimipäivien kunniaksi leivoin kakkua. Monesta luettelemastani erilaisesta vaihtoehdosta sisko halusi kuitenkin jo moneen kertaan syötyä valkosuklaajuustokakkua mansikoilla.
Mutta minähän halusin toteuttaa uusia ideoita niin pohja vaihtui hieman erilaiseen versioon. Sen kokosin pienistä vetopohjan palasista (vetopohja on siis lähes sama kuin kääretorttupohja, mutta tehty muutaman mutkan kautta), joiden välissä oli mansikkamarmeladia. Pohjan palat reunustivat irtopohjavuoan reunoja, joten keskelle jäi osio, jolla ei ollut pohjaa ollenkaan. Pinnalle mansikoiden päälle sivelin vielä kiillettä. 



Kakun pohjan voi tehdä kekseistä tai mistä vain kakkupohjasta. Kerman määrä ei ole niin tarkka, voi käyttää niin kahden desilitran purkin vispikermaa kuin 3,3 desilitran purkin kuohukermaa. Tomusokeria laita sen verran kuin makuhermosi sietävät, aloita muutamasta ruokalusikasta ja maistele ahkerasti. 


VALKOSUKLAAKAKKU

130g valkosuklaa
1 pkt maustamaton tuorejuusto
1 prk kermaa
3 liivatelehteä
3 rkl vettä
1 tl vaniljasokeria
tomusokeria

Laita liivatelehdet pehmenemään. Sulata valkosuklaa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Kiehauta pieni määrä vettä tai sitruunamehua ja sekoita liivatteet siihen. Vatkaa liivateseos tuorejuuston joukkoon. Sekoita sokerit mukaan. Lisää kermavaahto varovasti joukkoon. Kaada mousse irtopohjavuokaan ja anna hyytyä seuraavaan päivään peitettynä jääkaapissa. 



Tällä kakulla osallistuin myös mansikkaherkku 2014 kisaan, käykäähän kaikki antamassa äänenne mielestänne oikealle voittajalle! Arvontaan tästä. Kaikkien äänensä antaneiden kesken arvotaan yllätyspalkinto!

3 kommenttia:

  1. Upea!
    En ole valkosuklaan paras kaveri, mutta ei tuota voi olla maistamatta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Valkosuklaa tuo kakkuun ihanaa täyteläisyyttä :)

      Poista
  2. Hei,
    Huomasimme, että haluaisit osallistua mansikka-valkosuklaajuustokakullasi CupoNationin Mansikkaherkku 2014 kilpailuun. Lisäämme herkkusi äänestykseen tuota pikaa. Kannattaa myös päivittää tähän postaukseen äänestyslinkki, jotta omatkin lukijasi löytävät äänestämään herkkuasi! Emme löytäneet yhteystietojasi blogistasi, joten mikäli sinulle tulee kysyttävää, ota yhteyttä virpi.vakevainen@cuponation.fi.

    Onnea kilpailuun!

    Kesäisin terveisin,
    CupoNationin herkkusuut

    VastaaPoista