sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kinkkupiirakka

Perjantaina leivoin suolaista herkkupiirakkaa. Makeiden lepomusten lisäksi olen yrittänyt kasvattaa kokemusta suolaisten lepomisesta. Tätä kinkkupiirakkaa olen leiponut lähes siitä asti, kun leipomisinnostukseni alkoi. Alkuperäisesti ohje on netin uumenista, mutta olen sitä parannellut itselleni sopivaksi vuosien varrella.
KINKKUPIIRAKKA

100 g  voita
1 dl     perunamuussia/ keitettyjä perunoita
3 dl     jauhoja
1 tl      leivinjauhetta
0,5 tl   suolaa
1 rkl    vettä

Sekoita aineet tasaiseksi ja painele vuokaan. Levitä pohjan päälle hieman ketsuppia.

200 g  kinkkua
sipulia mielen mukaan
2         porkkanaa /muita vihanneksia
2         munaa
2 dl     kermaa
1 rkl    jauhoja
100 g  juustoraastetta
0, 5 tl  suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta
pitsamaustetta

Kuullota sipuli ja raastetut porkkanat pannulla. Ripottele pohjan päälle kinkkusuikaleiden kanssa. Sekoita muut aineet keskenään ja kaada täytteen päälle. Paista 200  asteessa n. 30 minuuttia.




2 kommenttia: