sunnuntai 27. tammikuuta 2013

lauantai 26. tammikuuta 2013

Turkisliivit

Metsästin aikoja sitten kaupoista turkisliiviä, mutta oikeanlaista ei löytynyt sitten mistään. Lopulta ostin Kappahlin alennusmyynnistä reilunkokoisen turkistakin tuunattavaksi. Ensiksi poistin siitä vain hihat ja hieman kavensin. Liivi näytti silloin aivan liian muhkealta ja arvelin etten sitä tulisi koskaan sellaisena käyttämään. Nyt vuoden miettimisen jälkeen napsin kauluksen ja selkäosan pois. Etukappaleet yhdistin vaalenaruskeasta villakankaasta ommeltuun selkäosaan. Kävin ostamassa vielä lisää villakangasta mustana ja ompelin liivin johon lisäsin kauluksen.




maanantai 21. tammikuuta 2013



Aloitus on aina vaikein, sanotaan. Ja niin se tuntuu olevan! Voisin kertoa tähän alkuun vähän itsestäni. Olen nuori, joka hullaantui yläasteen kotitaloustuntien myötä leipomisesta. Pidän erityisesti kakkujen väsäämisestä. Toinen minulle tärkeä harrastus on käsityöt, erityisesti ompelu. Ompelukipinän olen saanut äidiltäni, ja äidin mukana olen käynyt kansalaisopiston ompelupiirissä jo monta vuotta.
   Blogin pääpaino on siis leipomisessa ja ompelutöissä. Perustin blogin, sillä haluan jakaa ideoita muiden kanssa. Etsin itse usein netistä inspiraatiota kädentöihin ja olisi mahtavaa, jos joku muu saisi ideoita ja vinkkejä minun tekemistä töistä.