sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kinkkupiirakka

Perjantaina leivoin suolaista herkkupiirakkaa. Makeiden lepomusten lisäksi olen yrittänyt kasvattaa kokemusta suolaisten lepomisesta. Tätä kinkkupiirakkaa olen leiponut lähes siitä asti, kun leipomisinnostukseni alkoi. Alkuperäisesti ohje on netin uumenista, mutta olen sitä parannellut itselleni sopivaksi vuosien varrella.
KINKKUPIIRAKKA

100 g  voita
1 dl     perunamuussia/ keitettyjä perunoita
3 dl     jauhoja
1 tl      leivinjauhetta
0,5 tl   suolaa
1 rkl    vettä

Sekoita aineet tasaiseksi ja painele vuokaan. Levitä pohjan päälle hieman ketsuppia.

200 g  kinkkua
sipulia mielen mukaan
2         porkkanaa /muita vihanneksia
2         munaa
2 dl     kermaa
1 rkl    jauhoja
100 g  juustoraastetta
0, 5 tl  suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta
pitsamaustetta

Kuullota sipuli ja raastetut porkkanat pannulla. Ripottele pohjan päälle kinkkusuikaleiden kanssa. Sekoita muut aineet keskenään ja kaada täytteen päälle. Paista 200  asteessa n. 30 minuuttia.




lauantai 30. maaliskuuta 2013

Persikkaleivokset

Kokonaisen piirakan sijaan tein eilen pieniä persikkaleivoksia vieraiden kanssa herkuteltaviksi. Olin edellisenä viikonloppuna leiponut bebejä, ja niistä jäi pohjia yli pakastettavaksi. Murokuppien tekemisessä on työnsä, mutta ne ovat niin monikäyttöisiä ja helppoja, että niitä kannattaisi olla pakastimessa aina tarpeeen varalle.
Pohjat on tehty Kinuskissan bebe-leivosten ohjeella. Moussessa on pari desiä vatkattua kermaa ja puoli purkkia vaniljarahkaa. Päällä valutettuja persikkakuutioita ja hyytelösokerikiille. 


Nämä olivat niin ihastuttavia tuliaisia, että laitan näistäkin kuvan. Näitä suklaaörkkejä saa hankittua kuulemma Lidlistä.