tiistai 30. joulukuuta 2014

Liehuhelma

Väliin jotain käsitöitäkin! Viime aikoina ompeluinto on ollut ihan nollilla ja ompelukoneet ovat saaneet lomailla. Yhden nopean työn sentään olen saanut tehtyä. Mekko kellotetulla helmalla ja pitkillä hihoilla valmistui itsenäisyyspäivän viikonloppuna.

Kangas löytyi paikallisesta kangaskaupasta, ja pakka riitti juuri ja juuri. Neulos on aika liukasta, joten sopii kellohelmaan hyvin. Ilman kuvioita kangas olisikin tainnut jäädä kauppaan.

Kaava helmaan on sama kuin vanhojentanssimekossa, eli jostain Suuren Käsityölehden numerosta. Yläosan kaava taisi olla Ottobresta. Selkään laitoin myös muotolaskokset, sillä muuten vyötärölle olisi jäänyt liikaa väljyyttä.  Vyötäröllä  olen pitänyt erilaisia nauhoja tuomaan väriä ja ryhtiä.




lauantai 20. joulukuuta 2014

Täytekeksit

Näitä kaksipuoleisia marmeladipikkuleipiä leivoin joulumyyjäisiin. Tavallinen keksitaikina on säväytetty jouluun ripauksella kanelia ;)


TÄYTEKEKSIT

taikina
250g voi
2 dl sokeria
1 kananmuna
2 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
5 1/2 dl vehnäjauhoja

täyte
marmeldia, esim. mansikka

Vatkaa pehmeä voi (tai margariini) ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna vatkaten joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vaahtoon. Anna seistä jääkaapissa hetken. Kauli taikina levyksi jauhotetulla alustalla ja ota muotilla kuvioita. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Anna keksien jäähtyä. Levitä puoleen pikkuleivistä marmeladia, ja paina toinen keksi kevyesti päälle. 





perjantai 5. joulukuuta 2014

Maustekakku

Maustekakut ynnä muut kahvikakut ovat olennainen osa joulua. Oma lempparini taitaa olla taatelikakku, mutta tämä maustekakkukin on tosi hyvää! 



MAUSTEKAKKU

200 g voi
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl kardemummaa
1 tl neilikkaa
1 tl pomeranssinkuorta
1 dl rusinoita

Vaahdota sokeri ja voi. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan.Sekoita viimeiseksi mukaan rusinat. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia. 

lähde: Anni Helena, Ihanat Anni Helena klassikot, Melia Oy 1995 

lauantai 22. marraskuuta 2014

Omena-toffeekeksit

Kun omena on niin kirpeä että leukaperiä pakottaa, on se täydellinen aihe leipoa keksejä!
Idean näihin kekseihin olen löytänyt jostain internetin uumenista kauan sitten, mutta ohje on muokattu omaksi. Reseptissä tarvittavat toffeepalat löysin K-kaupan leivontaosastolta, Dr. Oetkerin uutuustuote oli ihan ok tähän. Jos kaapista löytyy Omar-karkkeja, luulen että nekin toimisivat mainiosti.

Keksit ovat kuin leivoksia: raikkaita, mausteisia, pehmeitä ja samaan aikaan pureskeltavia. Purutuntumaa tuo toffeepalat ja omenakuutiot, mutta muuten keksit jäävät pehmeäksi. Joten jos mielestäsi keksien tulee olla rapeita, nämä eivät ole sinun juttusi!


OMENA-TOFFEEKEKSIT

100 g voita
1,2 dl fariinisokeria
0,5 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
3,5 dl jauhoja
1/4 tl suolaa
1/2 tl kanelia
1/4 tl muskottipähkinää
n. 1 dl toffeekuutioita
puolikas omena

Kuori omena. Kuutioi pieneksi hakkelukseksi. Vaahdota sokerit ja voi. Vatkaa muna mukaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Muotoile taikinasta pieniä palloja. Litistä niitä hieman pellillä, joka on vuorattu leivinpaperilla. Paista uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia. 

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isänpäiväkakku

Isänpäiväksi kotiin toivottiin perinteistä kermakakkua, kaikki modernius oli kielletyllä listalla. Kokeilin keinua kuitenkin modernin reunalla ja laittaa väliin mansikkahillon sijasta mansikkamoussea. Läpi meni ;)




Kakku rakentui vaaleasta sokerikakkupohjasta, murskatusta banaanista ja mansikkamoussesta, joka piti sisällään kuohukermaa, turkkilaista jogurttia, mansikkasosetta, sokereita ja liivatetta. Päälle piti tulla suklaaganache, mutta koska meidän jääkaappi on toisinaan turhankin tehokas, oli kuohukerman jämät menneet jäähän. Siksi jouduin vaihtamaan koristeluideani, eikä tästä nyt ihan niin kivaa tullut... Mutta hyvä kuitenkin :)

perjantai 31. lokakuuta 2014

Suklaakakku kik-herneistä

Joskus tulee vastaan asioita, joita ei uskoisi todeksi. Sellainen juttu oli esimerkiksi tämä suklaakakku. Nimittäin suklaan lisäksi siinä on jauhojen tilalla kik-herneitä. Itse en ehkä olisi heti ollut niin hullu ja kokeillut kakkua, mutta tätini oli sattumalta tehnyt tätä, ja sehän oli hyvää! Niimpä kokeilut rantautuivat meidänkin keittiöön. Kakku on gluteenittomuuden ja maukkauden lisäksi myös helppo valmistaa. Tarvitaan vain tehosekoitin, joka hoitaa homman!

Kyseinen kakku on Kotilieden leivontalehdestä viime vuodelta, jossa se on arvioitu parhaimmaksi gluteenittomien herkkujen taistossa, johon lukijat olivat lähettäneet reseptejään. Itse tein annoksen puolikkaana, ja sekin oli aika riittoisaa. Laitan tähän kuitenki ohjeen kokonaisena, sellaisena kuin se lehdessä on.


Suklaakakku kik-herneistä

250 g tummaa suklaata
500 g (tölkitettyjä) kik-herneitä
4 kananmunaa
150 g sokeria
2 tl leivinjauhetta

Vuoraa 20 cm halkaisijan kakkuvuoka leivinpaperilla. 
Pilko suklaa ja sulata se varovasti mikrossa.
Sekoita kik-herneet ja kananmunat tehosekoittimessa tasaiseksi seokseksi. Lisää sokeri ja leivinjauhe. Sekoita kunnolla. Kaada joukkoon lopuksi sula suklaa ja varmista että kaikki ainekset ovat kunnolla sekoittuneet. 
Kaada massa vuokaan ja paista noin 40 minuuttia 175 asteessa. 

                                                        lähde: Kotiliesi leivonta 23B/ 5.11.2013


maanantai 13. lokakuuta 2014

Omena-toscapulla

Eilen ajattelin, että syödään tämä viikonloppu vain pakastimen antimien herkkuja. Sitten sisko pyysikin leipomaan kuppikakkuja. Tuumasta toimeen ja vaikean reseptin valinnan jälkeen sekottelin taikinan. Taikina vuokiin ja uuniin. Muffinit kohosi ihan kivasti ja kehittelin kuorrutteen reseptiä mielessäni. Sitten joku loksahti aivokopassani. Taikinasta unohtui sokeri! Aika avuttomia olisi muffinit ollut, jos niissä ei olisi ollut mariannecrushia, mutta kyllä ne kuitenkin joutuivat kompostiin.... Että jäi sitten ne pakastimen antimet sitte ainoiksi herkuiksi...

Koska tämän viikonlopun leipomukset eivät oikein ottaneet onnistuakseen, esittelen tässä viime viikonlopun pullatuotoksia. Lauantain korvapuustien takinasta kokeilin myös tällaisia omenalla ja toscalla päällystettyjä pullia. Vaikka pulla on aina parhaimmillaan vastaleivottuna, tämä on sitä vielä enemmän. Tosca menettää makuaan, jos sitä säilyttää kauhean kauan. 


OMENA-TOSCAPULLA

pullataikina

omenat
3 omenaa
2 rkl voita
2 rkl sokeria
0,5 tl kanelia

toscakuorrute
50 g voita¨
0,5 dl sokeria
1,5 rkl maitoa
0,5 rkl vehnäjauhoja
50 g mantelilastuja

Valmistele omenat ohuehkoiksi lohkoiksi. Pehmitä niitä voissa, sokerissa ja kanelissa pannulla niin että omenan pinta pehmenee. 
Keitä kaikkia toscan aineksia kattilassa, kunnes seos rupeaa sakenemaan. 
Vaivaa taikinasta isoja pullia. Kohota. Paina syvennys pullan keskelle lasin pohjalla. Voitele reunat kananmunalla. asettele yhden pullan keskelle omenalohkoja, joiden päälle lusikoi toscakuorrutetta. Paista 225 asteessa kunnes tosca on kullanruskeaa ja pullat kypsiä. 

                      lähde: Kodin Kuvalehti 3.10.2013

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Omenapie

Tässä resepti ei-niin-suomalaiseen omenapiirakkaan, jonka taikina on ennenkuulumattoman rapea! 
Piirakan juju on siis rapeassa pohjassa, täytteessä, jossa on omenoita ja rusinoita, sekä kaiken herkullisuuden allensa piilottava kansi.


OMENAPIE

taikina
150 g margariinia
3 dl jauhoja
2 rkl sokeria
2 rkl vettä

täyte
3-5 omenaa
1/2 dl sokeria
1 tl kanelia
1/2 dl rusinoita

pinnalle
kananmunaa
raesokeria

Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään käsin (älä sulata margariinia!). Jaa taikina kahteen osaan. Voitele piirakkavuoka (pieni) ja painele toinen taikinanpuoli pohjalle ja reunoille. 
Kuori omenat. Poista siemenkodat ja pilko omenat kuutioiksi. Sekoita omenat, sokeri, kaneli ja rusinat keskenään. Kaada täyte pohjan päälle. 
Kauli toinen taikinapallo leivinpaperin päällä piirasvuoan halkaisijan kokoiseksi. Kumoa leivinpaperin avulla täytteen päälle. Nipistä reunat kiinni haarukan avulla. Voitele pinta kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. 
Parhaimmalta maistuu vaniljakastikkeen kera!

lähde: Sirpa Talka - Makeaa ja suolaista puutarhasta, WSOY 2010

lauantai 13. syyskuuta 2014

Suklaatäytekakku

Jes, kerrankin sai leipoa täytekakkua, vaikka ei ollut kenenkään synttärit, äitienpäivä tai mikään muukaan juhla! Kaverit tuli kylään ja he pyysivät täytekakkua, ja mähän olin enemmän kuin innoissani tällaisesta pyynnöstä :)

Poikkesin tällä kertaa kakun teon kolmen päivän säännöstä (ekana päivänä kakkupohja, seuraavana täyttö, kolmantena koristelu) ja täytin ja koristelin kakun samana päivänä, jotta mousse ei menisi jääkaapissa huonoksi. Mutta ei sille tapahtunut yhtään mitään, vaikka puolikas kakku yön yli jääkaapissa olikin :) Eli huoletta voi kuorruttaa jo edellisenä päivänä. Suklaarouhe on Fazerin valmista taloussuklaarouhetta, jota löytyy kauppojen leivontahyllyltä. Sen sain kakun pintaan käyttäen käsiä ja apuvälineenä juustohöylän sopivan kaltevaa tasoa. Kuvat otin heti kädet suklaasta pestyäni, jolloin suklaan harmaus oli huomattavaa. Se katosi yön jälkeen jääkaapissa ollessaan. 




SUKLAATÄYTEKAKKU

pohja
3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/4 dl perunajauhoja
1/4 dl kaakaojauhetta
0,5 tl leivinjauhetta

kostutus
Jaffaa

väliin
aprikoosimarmeladi

suklaamousse
n. 175 g taloussuklaa
1 prk maustamaton tuorejuusto
4 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
1/2- 3/4 dl sokeria

koristelu
2 pss taloussuklaarouhe
1 dl vispikermaa
suklaapapuja


Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää nuolijalla sekoittaen vaahtoon varovasti. Kaada taikina irtopohjavuokaan (halkaisija 20 cm), jonka pohjalla on leivinpaperi. Paista 180 asteessa 20-30 min. Irrota vuoasta ja anna jäähtyä jääkaapissa seuraavaan päivään.  
Sulata taloussuklaa mikrossa pienellä teholla. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja lisää siihen sokerit. Kaada suklaa tuorejuuston joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Yhdistä kermavaahto ja tuorejuustoseos. 
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta alin pohja ja sivele päälle aprikoosimarmeladia. Levitä hieman alle 1/3 suklaamoussesta marmeladin päälle. Aseta toinen pohjalevy ja toista edellinen. Kostuta myös päällimmäinen kerros kevyesti. Levitä loppu mousse kakun ympärille. Koristele suklaarouheella. Vaahdota kerma ja mausta sokerilla. Pursota kakun päälle ruusukkeita ja laita joka toiseen suklaapapu. 

                                   kakkupohjan lähde: Mestari Aleniuksen kakkuklassikot -kirja
                                                           

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Omenapuustit

Eilen kokeilukeittiössä syntyi niin mahtavan hyviä pullia, että oli pakko tulla heti jakamaan ne teidän kanssa. Idean kirjoitin ylös jo kesällä, mutta koska näihin korvapuustin kaltaisiin pulliin käytetään omenoita, siirtyi leipomisajankohta vasta syksyyn. Vielä kun ystäväni lahjoitti tähän tarkoitukseen sopivia omenoita, oli suorastaan pakko ryhtyä teikinaterapiaan ylioppilaskirjoitusten luku-urakan  välissä.



OMENAPUUSTIT

taikina
2,5 dl maitoa
25 g hiivaa
1 kananmuna
1 tl suolaa
1dl sokeria
1,5 tl kardemummaa
n. 8 dl vehnäjauhoja
n. 75 g voita

väliin
4 omenaa (pehmeä syyslajike)
n. 75 g voita
1 tl kanelia
0,5 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria

Kuumenna maito kädenlämpöiseksi. Liuota puolet hiivapaketin sisällöstä maitoon. Riko kananmunan rakenne haarukalla lasissa ja kaada taikinan joukkoon puolet. Säästä loppu voiteluun ( voit myös laittaa koko munan taikinaan ja ottaa uuden voiteluun). Lisää suola, sokeri ja kardemumma sekä muutama desi jauhoja. Sekoita voimakkaasti. Lisää jauhoja vähitellen ja kunnes tuntuu, että taikina hieman jo irtoaa reunoista, lisää pehmeä (ei juokseva!) voi. Sekoita se mukaan. Tässä vaiheessa taikinan pitäisi olla jo aika valmista, eli jauhoja tarvitaan vain hieman poistamaan liian rasvaisen olomuodon. Kaikkia jauhoja ei tarvitse käyttää, jos taikina tuntuu jo tarpeeksi hyvältä. Anna taikinan kohota leivinliinalla peitettynä vähintään puoli tuntia. 
Kuori omenat ja pilko pieniksi paloiksi. Sekoita sokerit ja kaneli keskenään. 
Vaivaa jauhotetulla työtasolla taikinasta ilmat pois ja kaulitse suorakaiteeksi. Levitä pehmeää voita samanlainen kerros kuin voileivällekkin ja ripottele päälle sokeriseos ja omenanpalat. Kääri levy rullalle pitkältä sivulta ja leikkaa rulla ohuisiin viipaleisiin. Aseta rullat paperisiin muffinivuokiin ja anna kohota leivinliinan alla hetken aikaa. 
Voitele kanamunalla. Ripottele päälle raesokeria ja paista uunissa 225 asteessa kunnes pullat ovat saaneet kauniisti väriä. 

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Ananaskeikauskakku

Tässä leivonnainen, jonka tein jo kesällä, kun avattiin suuri ananasrengas-säilykepurkki. Johonkin leivonnaiseenkin niitä ananaksia oli käytettävä :D


ANANASKEIKAUSKAKKU

vuoan pohjalle
1-2 tlk ananasrenkaita (227 g x2)
1 dl fariinisokeria
50 g sulatettua voita
pähkinärouhetta

taikina
125 g margariinia
1 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl ananaspurkin mehua

Pingota irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin leivinpaperi. Kaada sulatettu voi pohjalle ja ripottele fariinisokeri päälle. Asettele pohjan päälle mahdollisimman monta ananasrengasta. Ripottele ananasten sisärenkaisiin pähkinärouhetta.

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Lisää mukaan keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita nopeasti mukaan ananasmehu. (Jos ehdit kaatamaan mehun pois, käytä maitoa ). 

Kaada taikina vuokaan. Aseta vuoka uunipellin päälle, jotta vältyt uunin siivoamiselta, sillä reunoilta voi tippua nestettä uunin pohjalle. Paista kakkua 175 asteessa 30-45 minuuttia.
Anna kakun hieman jäähtyä ja varmista ettei taikina ole tarttunut vuoan reunoihin. Kumoa kakku tarjoiluastialle. 

                                        lähde: Pirkka







perjantai 15. elokuuta 2014

Rasvaton kuivakakku

Tässä kohtaa kai pitäisi kauheasti kehua leipomuksiaan, mutta sanon tästä seuraavasta kakusta vain, että se oli ok. Mutta jos taikinasta jättää olennaisen ainesosan pois, ei täydellisyyttä kai ollakkaan odottamassa. Mutta rasvattomaksi kakuksi tämä oli hyvää. Maku oli mainio, mutta koostumus oli hieman kumimaista. Se voi kyllä johtua paistosta, jospa tämä oli vain inan liian kauan uunissa.
Ohje on löytynyt netistä, kun etsin reseptejä termillä "isoäidin kahvikakku". Ohjeen alkuperää en enää pystynyt jäljittämään, koska en ollut sitä laittanut ylös. Oma lisäykseni ohjeeseen on rusinat, mielestäni ne kuuluvat piimäkakkuun! Resptissä puhutaan lyhenteestä kkp, se tarkoittaa kahvikuppia. Oikea kahvikuppi on pieni: paras olisi isoäidin vanha ja kukallinen ;)



Rasvaton kuivakakku

2 kananmunaa
1,5 kkp sokeria
1 kkp hapanta piimää
2 kkp jauhoja
1 tl soodaa
1 tl kanelia
1 tl neilikkaa
3/4 kkp rusinoita

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää piimä ja jauhot, joihin muut kuivat aineet on sekoitettu. Sekoita viimeiseksi joukkoon rusinat. Kaada jauhotettuun rengasvuokaan ja paista 220 asteessa n. 30 minuuttia

lauantai 9. elokuuta 2014

Ehkä parhain marjapiirakka

Tässäpä teille helppo ohje makeaan piirakkaan, jonka makua voi vaihtaa loputtomiin erilaisilla marjoilla tai hedelmillä. Alkukesällä täytteeksi sopii raparperi, loppukesästä marjat, syksyllä omenat ja talvella hedelmät. 
Pehmeän pohjan lisäksi mehevyyttä tuo rahkatäyte ja rapeutta taas päälle ripoteltava muruseos. 
Tätä piirakkaa varten ei tarvitse vatkata mitään, ja ohjeella valmistuu samalla koko uunipellin kokoinen piirakka. Omaan piirakkaani käytin mustikoita, vadelmia sekä punaisia ja valkoisia herukoita. 


rahka-marjapiirakka



muruseos
8 dl jauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhe
2 tl vaniljasokeri
250 g voita sulatettuna

pohjataikina
2/3 muruseoksesta
2 dl piimää
1 kananmuna

täyte
1 l marjoja/hedelmiä
500 g maitorahkaa
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria

Sekoita muruseoksen kuivat aineet keskenään. Lisää lopuksi sulatettu voi (tai margariini). Jaa seos kahteen astiaan: toiseen noin 1/3 ja toiseen 2/3. Lisää suurempaan seokseen piimä ja kananmuna. Levitä leivinpaperoidulle pellille. Ripottele päälle marjat/hedelmät. Sekoita loput täytteen aineet keskenään ja kaada taikinan keskelle. Levitä varovasti reunoille. Murusta loppu muruseos rahkatäytteen päälle. paista 175 asteessa noin 45 minuuttia. 

                                lähde: Kotiliesi 12/2012

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Suolainen tomaattipiirakka

Lihansyöjille tuntuu olevan joskus vaikeaa ajatella, mitä ihmettä tarjoilisi kasvisruokailijoille. Vaikka tosiasiassa kasvisvaihtoehtoja on mielin määrin, ja usein ne ovat helppoja ja maukkaita!
Tässä yksi hyvä ohje suolaiselle piirakalle, jossa tällä kertaa täytteenä kirsikkatomaatteja ja salaattijuustoa. Valmiiksi maustetut juustokuutiot eivät sula uunissa, vaan jäävät sattumiksi täytteen joukkoon. 


Tomaatti-salaattijuustopiirakka

pohja
125 g voita
2,75 dl jauhoja
2 rkl kylmää vettä
1 mm suolaa

täyte
200 g kirsikka- tai luumutomaatteja
100 g Arla Apetina Snack aurinkokuivatut tomaatit -salaattijuusto
1 dl juustoraastetta
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
100 g yrttituorejuusto
ripaus mustapippuria

Nypi voi, jauhot ja suola yhtenäiseksi taikinaksi. Lisää vesi. Taputtele voidellun piirakkavuoan pohjalle.
Pese ja halkaise tomaatit. Asettele ne pohjan päälle. Sekoita muut täytteen aineet keskenään (valuta salaattijuustosta öljy pois) ja kaada tomaattien päälle. Paista 175 asteessa noin 30-40 minuuttia.



PS. Käykäähän joka iikka äänestämässä mielestänne parasta mansikkaherkkua täällä !

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Punaherukkapiirakka

Näillä näppäimillä alkaa punaherukat vaihtamaan väriä vaaleista punaisiksi. 
Tässä resepti johonkin muuhun kuin mammanmarjapiirakkaan... Tavallisen piirakkapohjan päällä nimittäin maistuu mantelin makeus yhdessä kirpeän punaherukan. 
Itse tein piirakan jo vähän aikaa sitten, kun tyhjentelin pakastinta, mutta käy tähän tuoreetkin marjat!



PUNAHERUKKAPIIRAKKA

POHJA

100 g margariinia
1/2 dl sokeria
1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauho
1/2 tl leivinjauhe

TÄYTE

50 g voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
150 g mantelimassa
2 kananmunaa
1 rkl maissijauhoja
4 dl punaherukoita

Vatkaa pohjaa varten margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna ja jauhot, joiden joukkoon on sekoitettu leivinjauhe. Anna taikinan levätä hieman aikaa kylmässä.
Sekoita täytettä varten pehmeä voi, sokerit ja raastettu mantelimassa. Lisää vatkaten munat ja maizena. 
Ota pieni pala pohjataikinaa syrjään js kauli lopputaikina levyksi. Asettele se voidellun piirakkavuoan pohjalle. Kaada täyte pohjan päälle ja ripottele punaherukat. Murustele taikinanpala vielä punaherukoiden päälle. Paista 200 asteisessa uunissa noin 35 minuuttia. 

                                  lähde: roccieverdi -blogi

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kesäkurpitsakakku

Kesäkurpitsat avomaalla taitavat vielä odotella itseään, mutta kasvihuoneesta kotimaista herkkua jo saa.
Tässä mukava ja helppo resepti, johon voi upottaa kesäkurpitsaa!


KESÄKURPITSAKAKKU

3 dl sokeria
1 dl mantelirouhetta
4 dl vehnäjauhoja
1 rkl inkivääriä
1 rkl kardemummaa
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl raastettua kesäkurpitsaa
2 dl turkkilaista jogurttia
150 g voita

PINNALLE
1 prk lime-valkosuklaa-rahka (200g)

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää joukkoon kesäkurpitsa, jogurtti ja sulatettu voi. Sekoita taikina nopeasti sekaisin. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (leipävuoka) ja paista 175 asteessa noin tunti. Kumoa pois vuoasta ja anna jäähtyä. Levitä maustettu rahka pinnalle ja koristele strösseleillä tai raastetulla kesäkurpitsan kuorella. 


                                       lähde: Maaseudun Tulevaisuus


perjantai 4. heinäkuuta 2014

Valkosuklaa-mansikkajuustokakku

Siskoni nimipäivien kunniaksi leivoin kakkua. Monesta luettelemastani erilaisesta vaihtoehdosta sisko halusi kuitenkin jo moneen kertaan syötyä valkosuklaajuustokakkua mansikoilla.
Mutta minähän halusin toteuttaa uusia ideoita niin pohja vaihtui hieman erilaiseen versioon. Sen kokosin pienistä vetopohjan palasista (vetopohja on siis lähes sama kuin kääretorttupohja, mutta tehty muutaman mutkan kautta), joiden välissä oli mansikkamarmeladia. Pohjan palat reunustivat irtopohjavuoan reunoja, joten keskelle jäi osio, jolla ei ollut pohjaa ollenkaan. Pinnalle mansikoiden päälle sivelin vielä kiillettä. 



Kakun pohjan voi tehdä kekseistä tai mistä vain kakkupohjasta. Kerman määrä ei ole niin tarkka, voi käyttää niin kahden desilitran purkin vispikermaa kuin 3,3 desilitran purkin kuohukermaa. Tomusokeria laita sen verran kuin makuhermosi sietävät, aloita muutamasta ruokalusikasta ja maistele ahkerasti. 


VALKOSUKLAAKAKKU

130g valkosuklaa
1 pkt maustamaton tuorejuusto
1 prk kermaa
3 liivatelehteä
3 rkl vettä
1 tl vaniljasokeria
tomusokeria

Laita liivatelehdet pehmenemään. Sulata valkosuklaa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Kiehauta pieni määrä vettä tai sitruunamehua ja sekoita liivatteet siihen. Vatkaa liivateseos tuorejuuston joukkoon. Sekoita sokerit mukaan. Lisää kermavaahto varovasti joukkoon. Kaada mousse irtopohjavuokaan ja anna hyytyä seuraavaan päivään peitettynä jääkaapissa. 



Tällä kakulla osallistuin myös mansikkaherkku 2014 kisaan, käykäähän kaikki antamassa äänenne mielestänne oikealle voittajalle! Arvontaan tästä. Kaikkien äänensä antaneiden kesken arvotaan yllätyspalkinto!

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Ruiskeksit

Eräänä juhannuksen jälkeisenä päivänä keittiössä valmistui ruiskeksejä. Nämä pikkuleivät eivät ole erityisen  makeita, mutta juuri sopivia jokapäiväiseen keksinnälkään! Rukiin ansiosta nämä keksit henkivät suomalaisuutta, ja ne olisivat oivaa tarjottavaa ulkomaanvieraille. 

Alkuperäisessä reseptissä ei käytetty kanelia, mutta lisäsin sitä, jotta kekseissä olisi jotain makua. Se toimi oivallisesti. Nämä pikkuleivät ovat parhaimpia vasta leipomista seuraavina päivinä, jolloin maut ovat ehtineet tasaantua. Reseptin voi hyvin puolittaa, keksejä tulee silti noin kaksikymmentä. 



RUISKEKSIT

200 g voita
100 g sokeria
1 tl leivinjauhetta
2 3/4 dl ruisjauhoja
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl kanelia

pinnalle sokeria

Vatkaa voi ja sokeri kevyesti sekaisin. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. 
Kauli taikina jauhotetulla alustalla ja ota muotilla pikkuleipiä. Ripottele pinnalle sokeria. Paista 200 asteessa 5-8 minuuttia. 

                             lähde: Kotiliesi Jouluelämää 2012

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Pienet raparperipiirakat

Raparperien aika taisi juuri vierähtää ohi, ne kun ovat parhaimmillaan ennen juhannusta. Näitä pieniä leivoksia tein pakastimeen odottamaan syksyn raparperikaipuuta..

Pienet piirakat voi täyttää millä marjalla vain, tai jos ei pidä pienestä väkertämisestä, voi tehdä yhden ison piirakan.



RAPARPERIPIIRAAT


POHJA

100 g margariinia
1/2 dl sokeria
1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhe

Vaahdota margariinia ja sokeria. Lisää kananmuna ja jauhoihin sekoitettu leivinjauhe. Laita jääkaappiin tuorekelmuun käärittynä vähintään puoleksi tunniksi. 

TÄYTE

n. 3 raparperin vartta
n. 2 rkl sokeria per raparperin varsi

Keitä kattilassa hiljaisella lämmöllä, kunnes raparperi pehmenee hieman.

1 prk kermaviiliä
1/2 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl kanelia

Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Kauli jauhotetulla alustalla taikinasta levy ja vuoraa sillä joko pieniä piirasvuokia tai iso piirakkavuoka. Kaada pohjan päälle raparperit ja viimeiseksi kermaviiliseos. Paista 200 asteessa kunnes täyte on hyytynyt ja reunat ovat saaneet väriä, noin 20-40 min. 


lauantai 14. kesäkuuta 2014

Kardemummakeksit

Oikeestaan näitten keksien nimi voisi olla ihan vaan siirappikeksit, tai kinuskikeksit, koska ei näissä kauheasti kardemumma maistunut. Mutta kyllä se maku hieman jostain välistä pilkisti, ja jos ei olisi maustetta lisännyt, ei varmasti olisi maistunut yhtä hyvälle :D

Keksien ohje on jouluaiheisesta lehdestä, mutta väliäkös tuolla, keksit ovat aina ajankohtaisia!  Lehden  kuvassa pikkuleivistä oli tullut vaaleita ja täydellisen pyöreitä, mutta mulla tuli enemmänkin kinuskin värisiä ja ne levistyivät aika paljon. 

Näistä pikkuleivistä tulee hieman sitkeitä ja siirappisia. Jos haluaa voimakkaan kardemumman maun, voi sitä laittaa enemmänkin kuin kaksi teelusikkaa, tai jos omistaa huhmareen tai morttelin, voi valmiiksi jauhettua kardemummaa rikkoa sillä, niin maun pitäisi irrota paremmin. Parhain maku tulisi tietysti juuri jauhetuista kokonaisista kardemumman siemenistä. 


KARDEMUMMAKEKSIT

100 g voita
3/4 dl sokeria
1/4 dl vaaleaa siirappia 
2 tl kardemummaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl soodaa

Vatkaa voi, sokeri ja siirappi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. 
Muotoile taikinasta tanko tuorekelmun päälle, kääri kelmu rullalle ja laita taikina jääkaappiin noin tunniksi.
Poista kelmu ja leikkaa rullasta ohuita viipaleita. 
Paista 175 asteessa noin 7 minuuttia. 

                                         lähde: Valio Kerma 4/09

torstai 5. kesäkuuta 2014

Pellavamekko

Miksei kaupoista nykypäivänä löydä kivoja mekkoja? Jos etupuoli miellyttää, selässä on valtava halkio. Jos takaa on sopiva, kaula-aukko on liian avoin. Tai sitten ei vaan istu.

Ei löytynyt siskoni ylioppilasjuhliinikaan mitään mekkoa. Olisi kai pitänyt mennä viimeisellä viikolla vasta kauppoihin, niin valikoimaa olisi saattanut olla... Kaapissa oli vain mustia mekkoja, jotka eivät olleet parhain vaihtoehto kesäjuhliin. Siis piti tehdä mekko itse.

Kangasvarastoista löytyi kaksi Marimekon batistia, jotka olisivat soveltuneet mekoiksi. Toisesta leikkasin palat, mutta jokin siinä mättäsi... Hain kuitenkin siihen vuorikankaan ja vetskarin, mutta kangaskaupassa silmiini osui ihanan pehmeä ja laskeutuva pinkki kangas. Sitä lähti pala mukaan, ja marimekko-mekko sai jäädä. Pelkkä pinkki kangas olisi ollut aika räikyvä, joten valitsin sen rinnalle tummansinisen pellavakankaan.

Keskiviikkoillalla leikkasin mekon palat ja perjantai-illalla sitä sitten ompelin. Malli oli helpoista helpoin: ei vetoketjua, niin sai olla väljyyttä. Ei tainnut mennä kaikkien ompelusääntöjen mukaisesti, mutta tulipahan ainakin valmista.


Pellavan miinuspuoli on, että se ryppyyntyy helposti ja nopeasti.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

YO-kakut

Viime lauantaina sateisessa ja koleassa säässä juhlittiin siskoni ylioppilasjuhlia. 
Tarjottavat tehtiin omin voimin, ja minä tarjouduin tekemään täytekakut ja ässä-pipareita. 

Tein kaikista kakuista gluteenittomat, sillä vieraslistalla oli gluteenitonta ruokavaliota noudattava henkilö. Vaalean kakkupohjan välissä oli vadelmamoussea ja päällä kermavaahtoa ja sokerimassakukkasia. Ylioppilaaseen viittasi valmis kultainen kakunkoriste-lyyra, joka vaihdettiin kakusta toiseen edellisen tultua syödyksi. 


Kakkuja tein kolme, mutta yksi jäi aloittamattakin. Yhdestä kakusta riitti siis noin kahdellekymmenelle. 


Sokerimassakukat sulivat todella nopeasti kakun päälle. Joten sellaisilla ei kannata koristella kermakakkua kovin kauaa ennen tarjoilua.